|
|
Tere tulemast!
Hullumaja on viroa, ja on siis suomeksi hullujenhuone. Paremmin tätä
sekasortoa ei voisi kuvata, kun on tällaisia virolaisia hevosia talli täynnä.
Talli itse sijaitsee kuitenkin ihan kotisuomessa, Virosta vain tuodaan lisää
hulluja asustelemaan Hullumajaan.
Hullumaja kasvattaa siis eestinhevosia, näitä kun virtuaalimaailmassa ei ole
riittävästi. Kasvatteja myydään kaikille eestilisistä kiinnostuneille.
Kisoja järjestämme joskus, valmennuksia myös joskus kun sellaisiin
innostusta tulee. Ja etuuksia tietenkin eestinhevosille, ehkä joskus myös
muillekin avoimia valmennuksia on. Kasvatteja pidämme joko itse tai päästän
maailmalle, ihan miten itse katson parhaaksi tai jos varsoista ennen
syntymää tarjousta tulee.
Ikää tallilla ei ole melkein yhtään, kun kerran 24.10.2008 on saatu idea
ja siitä lähdetty rakentamaan. Tallirakennus ei ole mitenkään suuri, joten
hevosia ei mahdu mitään valtavia määriä. Jos alkaa olemaan liian täyttä,
niin sitten vain kasvatit laitetaan eteenpäin eikä pidetä itsellä. Kyllä
ne kasvatit itsekin pärjäävät. Tallilta löytyy ihan mukavasti maastoja,
vaikka mitään monen tunnin lenkkejä ei pääsekään. Kenttä on ja pienellä
maneesilla pärjäillään.
terveisin teidän Ziki (VRL-05965, HVR)
Suosittelemme
|
|