Esittely
Riskunmäki sijaitsee Keski-Suomen metsissä, suurten järvien ympäröimänä.
Liikenneyhteydet tallille ovat hyvät, vaikka vähän syrjässä sijaitseekin.
Kaupungista pääsee bussilla lähelle, josta onkin vain pari sataa metriä
kävellä tallille. Maalaistilalla ei tietenkään mitään huippuluokan
lämmitettyjä maneeseja ole, mutta kyllä kelpo kenttä löytyy, sekä maastoja
monen tunnin lenkeille. Talli on, lähes kokonaan uudistettu kylläkin, vanha
navetta johon on sitten parikymmentä karsinaa rakennettu.
Talli
Ulkomuodoltaan talli on kotoisa ja maalaishenkinen, vanha rakennus
valkopunaisilla seinillä. Sisältä on sitten jo vähän uudenaikaisempi
suurine karsinoineen ja valkoisine seinineen. Vesipisteitä löytyy tallin
molemmista päädyistä, kaksi pesukarsinaa talven kurasäiden takia. Karsinat
ovat suuret ja tilavat, joissa on kaikissa juoma-automaatit. Alusina
käytetään turvetta. Hoitajien tehtävänä on karsinoiden putsaus hoitaa,
mutta Pekka
putsaa kyllä loppujen hevosten karsinat, joilla ei hoitajaa
ole.
Hoitajien kokouspaikkana toimii tallin vintti, jonne pääsee kiipeämällä vanhoja
portaita pitkin, jotka sijaitsevat varustehuoneessa. Hanski on lähes
aina hätistämässä hoitajia alas vintiltä, ettei se vain rämähdä alas.
Lisäksi talli on hevosten hoitamista varten, ei juoruilua varten, josta Hanski
jaksaa aina muistuttaa. Missu antaa kuitenkin aina uudestaan luvan mennä
vintille, ja hän on myös itse usein kertomassa uusimmat juorut. Jonttu
löytyy myös usein naispuolisia hoitajia viihdyttämässä vintillä.
Lantala on tallista parin kymmenen metrin päässä, turvetta saa karsinoihin
tallin vierestä. Hanskin lempipaikka tallista on toimisto, jossa sitten hoitaa
kaikkia paperitöitä ja muita. Toimisto sijaitseekin ihan tallin pääoven
vieressä, jonka vieressä sitten sijaitsee rehuvarasto. Varustehuone on tallin
toisessa päädyssä, samoin kuin kottikärryt, talikot, lattiaharjat ja lapiot.
Varustehuoneessa sijaitsevat myös hoitajien kaapit, joissa sitten voi tavaroita
säilyttää tallipäivän ajan.
Kenttä + maastot
Tallilta kun ei maneesia löydy, niin on kesät ja talvet vain kentällä
ratsastettava. Ei siinä mitään, sillä kenttä on loistavassa kunnossa, ja
lanataan melko usein Pekan toimesta. Kooltaan kenttä on suurehko, jossa mahtuu
kyllä tekemään yhtä sun toista. Estekalustot ja muut tarvikkeet löytyvät
katoksesta, joka sitten ihan kentän vieressä on.
Maastoja löytyy niin lyhyille loppukäynneille, kuin monen tunnin vaelluksille.
Läheiselle järvelle voi myös mennä lämpiminä kesäpäivinä uittamaan, tai
syksyllä suurille sänkipelloille laukkaamaan. Talvisin kentän ollessa
jäässä, voi sitten maastoon mennä tekemään lenkkejä. Löytyy tasaista
hiekkatietä kuin epätasaista kinttupolkua, sekä kaikkea niiden väliltä.
Jokaiselle löytyy jotakin, se on varmaa!
Tarhat ja laitumet
Tarhoja on viisi kappaletta, ja ovat kooltaan melko suuria. Jokaiseen tarhaan
mahtuu neljä hevosta, joten tilanpuutetta ei luulisi tulevan. Jokaisessa
tarhassa on myös omat vesiastiat, ja aidat ovat tehty puusta karkureiden
varalta. Laitumelle hevoset pääsevät aina kesäisin kuukaudeksi. Laitumia on
vain kaksi, ruunille ja tammoille on erikseen omat laitumet. Laitumen aidat ovat
tehty vain sähkölangoista, karkurit sitten vain otetaan tarhoihin laidunkauden
ajaksi. Tarhat sijaitsevat aivan tallin vieressä, kun taas laitumille täytyy
kävellä jonkin verran.