etusivu
hevoset
esittely
toiminta
muuta

Reliikvia

Tämän eestinhevosen nimi on Reliikvia, tallilla tunnetaan kuitenkin nimellä Kiia. Koulua Kiian kanssa ollaan harrastettu jonkun verran, ja kisattu ollaan pari kertaa helppo A tasolla. Esteitä Kiia hyppää ratana 70 senttiä. Kiia on syntynyt 20.7.1998, joten se tarkoittaa, että neiti on 11 vuotta. Korkeudeltaan Kiia on pieni hevonen, tarkalleen 144 cm korkea. Kiia löytyy VRL:stä rekisterinumerolla VH-00000. Omistaja on Riskunmäki ja hoitajaa tammalla ei ole. Yhteiseen hoitopäiväkirjaan pääset tästä.

              

Luonne

Kiia on mahdottoman herttainen tapaus ja kaiken lisäksi erittäin vastustamaton. Pienellä tammalla on mahdottoman kauniit ja viisaat silmät. Lisäksi Kiia on mahdottoman hellyydenkipeä. Tämä yhdistelmä on toki Kiialle mieleen, mutta se tuhlaa hoitajan aikaa huimasti, meinaa kyllähän tammaa jää rapsuttelemaan pitkäksi aikaa. Kukapa voisi vastustaa Kiian silmiä, jotka ovat kuin ei olisi koskaan saanut rakkautta ja hellyyttä (vaikka tammahan on saanut hoivaa muidenkin edestä!). Onhan se kyllä mahdottoman suloista, kun poni rapsuttelee ja hoitaa takaisin minkä ehtii.

Hoitaessa Kiia on vaihteeksi mahdoton tapaus. Se kyllä osaa käyttäytyä, ei sillä mutta sen hellyyskohtaukset. Pelkkä perusharjaaminen saa Kiian nautinnollisesti rapsuttelemaan ilmaa tai vaihtoehtoisesti hoitajaa jos yltää. Myöskin suojien laittamista piristää Kiian rapsuttelut selästä. Harjata voi kaikkialta, tosin pää on hieman... vaihteleva? Yleensä saa harjata, mutta joskus ei huvita lainkaan ja pää nouseekin korkealle. Lisäksi korviin ei Kiian mielestä saa koskea. Tosin tätä kannattaa Kiian kanssa treenata ja totuttaa. Kaviot poni antaa putsata hyvin pelkästä käskystä, tosin takakaviot ovat hieman vaikeammat. Tosin tamma ei pidä siitä, että aivan pienet ja kokemattomat käsittelevät sitä. Silloin esimerkiksi niin helpot putsattavat kaviot eivät muka nousisi millään maasta.

Ratsastaessa Kiia on hieman haastava. Se osaa kokemattomampien kanssa laiskotella minkä kerkeää ja jos suostuu liikkumaan niin suoraan kentän keskelle, josta ei sitten hevillä lähdetäkkään pois. Lisäksi Kiia on erittäin seurallinen ja monesti vetääkin toisia hevosia kohti. Tamma on herkkä istunnalle ja suulle. Pienikin pidätys saa Kiian hidastamaan vauhtia. Kokeneempien ratsastajien kanssa poni on kuitenkin erittäin miellyttävä ratsastaa. Se liikkuu hyvin pohkeista ja kuuntelee tarkkaavaisesti. Kiia ei kuitenkaan myötää päällä kovin helposti, mutta muotokin löytyy kunhan poni on ensin saatu erittäin herkäksi. Kiian pahoihin tapoihin voisi laskea nelitahtisen laukan. Sitä se laukkaa vain silloin kun se ei viitsi laukata kunnolla. Kolmitahtisen laukan taas saa pistämällä ponin laukkaamaan kunnolla. Esteillä Kiia on hieman vaativa. Se kieltelee helposti, joten esteelle pitää mennä tarkasti ja huolellisesti. Pääasia on kuitenkin, että istuu syvälle satulaan ja ei häiritse ponia turhalla puskemisella ja pohkeiden annolla. Lisäksi ponin innostuessa vauhti kasvaa usein liian kovasti, jolloin pidätteet eivät pahemmin auta.

infoa

Ratsastaessa ei tarvita suojia. Raippa kannattaa ottaa, kannuksia ei tarvita. Kiian varusteet tunnistaa niiden punaisesta väristä.

Hikitreenien jälkeen kannattaa laittaa fleeceloimi päälle, kunnes Kiia on täysin kuiva. Fleeceloimi samoin päälle kun on yli -10 astetta, ja toppaloimi päälle kun pakkasta alkaa olla -15 astetta. Sateella ja tuulella tulee laittaa sadeloimi päälle.

Kiian ruokinta on helppo oppia. Aamuin, päivisin ja iltaisin tulee 2l kauraa. Iltakaurojen lisäksi tulee laittaa turvotettua pellavaa noin litran verran. Normaalisti heinää. Henkilökunta huolehtii muut vitamiinit ja tarpeet. © luonne: unni.
© kuvat: Martin Kivisalo
Reliikvia on virtuaalihevonen!